Aika-ajoin tulee eteen tilanne jolloin on syytä vaihtaa palveluntarjoajaa. Sama mikä pätee puhelinliittymiin, sähköön ja vakuutuksiin pätee myös verkkopalveluihin, niin domainiin kuin palvelintilaankin. Useimmiten tarve kilpailutukselle iskee kun havahtuu siihen että laskut tuntuvat turhan tukevilta, tai palvelun toimivuudessa ilmenee ongelmia. Ehkä päälle saa vielä kyseenalaista asiakaspalvelua, tai pahimmassa tapauksessa ei tavoita asiakaspalvelusta ketään ja jää miettimään onko koko firmaa enää olemassa.

Miten tähän päädyttiin?

Jos kyseessä on vanha sivu - ehkä jo kymmenenkin vuotta vanha, on hyvin todennäköistä että se on laitettu aikanaan alulle pienelle toimijalle jolla palvelu on ollut hyvää, kohtuuhintaista, toimivaa ja asiakaslähtöistä. Kaikki on sujunut mutkitta ja molemmat osapuolet pysyneet tyytyväisinä. Sitten jossain välissä on tapahtunut yrityskauppa, vanhat tekijät lähteneet muihin hommiin tai eläkkeelle, ja tilalle tullut kylmempi sijoitusyhtiö jolle asiakkaat ovat tuottavaa karjaa ja kaikki kontakti pyritään pitämään minimissään samalla kun hintoja nostetaan vähän kerrallaan vuosi vuodelta. No, ehkä ei tarvitse mennä edes niin pitkälle, että voi tulla tarve kokeilla jotain uutta, mutta tämä tarina on hyvin yleinen.

Onneksi modernit sivut on useimmiten helposti siirrettävissä, ja miksei iso osa vanhoistakin poislukien erilaisilla kotisivukoneilla suljettuun järjestelmään rakennetut sivustot. Siirto kuitenkin vaatii ymmärrystä verkkosivujen luonteesta ja siitä mikä vaikkapa verkkotunnuksen suhde itse verkkosivuun on. Niitä tällä kirjoituksella on tarkoitus hieman valottaa.

Verkkotunnus

Verkkotunnus eli domain on käytännössä verkkosivun nimi joka toimii erilaisten tietueiden voimalla. Tietueita on niin paljon, etten käy läpi tässä kuin pari olennaisinta ja niistäkin vain pari olennaisinta käyttötarkoitusta, mutta on hyvä pitää mielessä että jos kaipaat erikoisominaisuuksia verkkosivustolle, voi olla että tarvitset myös tietueita mitä tässä ei käydä läpi. Esimerkiksi Googlen ja Microsoftin yrityssähköpostit käyttävät omia tietueitaan joita on melkoinen lista, niihin kuitenkin löytyy palveluntarjoajilta hyvät ohjeet tilanteen mukaan.

No niin, asiaan. A-tietue on se kaikista tärkein. Verkkosivu itsessään on aina IP-osoitteessa, ja samassa IP-osoitteessa voi olla monta eri verkkosivua. A-tietue auttaa selainta tunnistamaan mitä sivustoa milloinkin ollaan hakemassa. Eli A-tietueen ansiosta Verkkotallin sivua etsiessä ei tarvitse muistaa ulkoa pitkää numerosarjaa, vaan riittää kun kirjoittaa verkkotalli.fi joka on yhdistetty A-tietueella Verkkotallin palvelimella sijaitsevaan verkkosivuun.

Siirron kannalta olennaista on että kun palvelin fyysisesti vaihtuu, täytyy a-tietueelle käydä DNS-asetuksissa laittamassa uuden palvelimen ip-osoite vanhan tilalle, tai muuten verkkotunnus jää osoittamaan vanhalle, irtisanotulle palvelimelle.

Toinen olennainen on CNAME-tietue, jolla voidaan ohjata liikenne osoitteesta "www.verkkotunnus.fi" osoitteeseen "verkkotunnus.fi" niin että vierailija päätyy samaan paikkaan laittoipa eteen www tai ei.

Ja kolmas huomionarvoinen on MX-tietueet, niitä pitkin kulkee sähköposti.

DNS - Domain Name System

Tietueiden hallintaa varten täytyy olla pääsy verkkotunnuksen nimijärjestelmään. Ei tarvitse muistaa mistä sanoista DNS muodostuu, mutta useimmissa hallintapaneeleissa (C-panel, Plesk, yms.) sekä palveluntarjoajilla haluttu osio löytyy lyhenteellä DNS.

Joka tapauksessa DNS-asetuksia hallinnoi palveluntarjoaja jolta verkkotunnus on hankittu, ja palvelusta riippuen asiakkaalle voi olla helppoa tai vaikeaa vaikuttaa niihin itse.

Verkkopalvelin, webhotelli, tai muu vastaava alusta

Toinen olennainen osa verkkosivun toimivaa kokonaisuutta on tietenkin verkkopalvelin jolla sivusto fyysisesti on. Eli siis käytännössä joku konesalissa nököttävä tietokone jonka kovalevyltä löytyy tiedostot jotka asiakkaan selaimeen tarjoillaan kun asiakas vierailee sivustolla.

Useimmiten domain ja palvelintila on hankittu samalta palveluntarjoajalta, vaikka mikään ei sitä sinänsä edellytä. Siirtotilanteessa verkkopalvelimen osalta olennaista on muistaa kopioida kaikki talteen vanhasta palvelimesta ennen irtisanomista. Perinteisillä html-sivuilla siirtoon yleensä riittää ihan vaan paikasta toiseen tiedostojen kopiointi, mutta esimerkiksi WordPress-sivustoissa on muitakin juttuja mitä tulisi ottaa huomioon, ja yleensä pienimmän riesan tie löytyy a) palveluntarjoajalta jonka palvelulupaukseen kuuluu olemassaolevan sivuston siirto tai b) jonkin valmiin hyväksi todetun siirto-ohjelman käyttö.

Mistä tiedän missä verkkosivuni on?

Helpoin tapa on hyödyntää ns. "whois"-palvelua. Yksi sellainen löytyy esimerkiksi Traficomin sivuilta.

Verkkotunnuksen palveluntarjoajan selvittäminen traficomin avulla
Tuonetti hoitaa Verkkotallin domainasiat.

Kun välittäjä on selvillä, on vaihtoa helppo lähteä toteuttamaan selvittämällä palveluntarjoajan asiakaspalvelun sähköpostiosoitteen tai puhelinnumeron.

Välittäjänvaihtoavain - mikä se on ja mistä sen saa?

Välittäjänvaihtoavain on rimpsu tekstiä jolla varmistetaan että välittäjää vaihtava verkkotunnuksen haltija on kuka väittää olevansa, jotta vältytään ikäviltä kaappausyrityksiltä ja muilta riskitekijöiltä. Välittäjänvaihtoavain pyydetään ensisijaisesti palveluntarjoajalta ja aina kirjallisesti. Pyynnön ei tarvitse olla erityisen muodollinen, riittää kun siitä selviää kuka pyytää ja mitä pyytää.

"Hei! Esa Esimerkki tässä. Toimittaisitteko minulle verkkotunnukseni esimerkki.fi välittäjänvaihtoavaimen kiitos!"

Palveluntarjoajalla on velvollisuus kohtuullisen ajan kuluessa vastata pyyntöön ja toimittaa välittäjänvaihtoavain. Kohtuullisella ajalla tässä tarkoitetaan kutakuinkin viittä päivää.

Jotkut palveluntarjoajat kuitenkin ovat osoittautuneet melko vastahakoisiksi vastaamaan pyyntöihin. Osa saattaa olla jopa toimintansa melkolailla lopettaneita toimijoita, tai muussa tavoittamattomuuden tilassa. Olipa tilanne mikä tahansa, jos viiden arkipäivän kuluessa mitään ei kuulu on aika ottaa ohjat omiin käsiin ja yhteyttä Traficomiin.

Traficom ja FI-verkkotunnusten pelastus

Traficom pystyy antamaan verkkotunnuksen välittäjänvaihtoavaimen välittäjästä riippumatta näissä poikkeustilanteissa. Yhteydenotto tapahtuu tällä lomakkeella ja parhaassa tapauksessa välittäjänvaihtoavaimen saa vielä saman vuorokauden kuluessa. Huomioitavaa kuitenkin on että tämä pätee vain .fi-päätteisiin verkkotunnuksiin, ja on hätäkeino jota käytetään vasta kun välittäjään on ensin yritetty saada yhteyttä, eikä aiheeseen ole palattu viiteen arkipäivään. Suuret kiitokset Sivutaikurin Annika Pulkkiselle Traficom-vinkistä!

Verkkotallissa meillä on kokemusta erittäin hyvistä, ja erittäin hankalista verkkotunnusvälittäjistä. Vaikka tuntuu että kaikki ovat samanlaisia, niin tärkeinä eroina on kuitenkin todella rajusti vaihteleva hinta-laatusuhde. Osalla on nopeat nimipalvelimet, osalla hitaammat. Toisilta saa asiakaspalvelua, toisilta ei. Osa antaa laittaa tietueita itse, osalla se on tiukasti aspan varassa (toki joskus se on parempi vaihtoehto). Toiset laskuttaa 30€ samasta mistä toiset 15€ ja osa laskuttaa mielellään vielä yli kolmenkympinkin, olipa sille perusteita tai ei.

Siinä missä Verkkotalli ei toimi itse verkkotunnusten välittäjänä, teemme paljon yhteistyötä niiden kanssa. Autamme asiakkaitamme siirtymään heikommista vahvempiin, ja ylipäätään mielellämme neuvomme välittäjän valinnassa.

Haluatko tehdä itse oman yrityksesi verkkosivut? Lue tämä ensin.

Itse tekemisessä ei ole mitään väärää, mutta jotta välttää pahimmat sudenkuopat ja löytää itsensä tuhansien yrittäjien kansoittamasta "miksi edes ryhdyin tähän"-maasta, on syytä ottaa selvää mihin on ryhtymässä ja mitä se vaatii. Raha ei nimittäin ole ainoa resurssi mitä verkkosivut syö, vaikka se on ainoa mitä ammattilaiselle työstä maksetaan.

Verkkosivujen rakentaminen on vähän niin kuin kirjanpito – molemmat voi tehdä itse ilmaiseksi jos tietää mitä tekee, mutta jos ei ole hajuakaan niin säästöyritykset voi tulla kalliiksi.

WordPress on ilmainen

WordPress on sisällönhallintajärjestelmä jonka lähes kaikki nettisivujen parissa tavalla tai toisella pyörivät tuntevat nimeltä, mutta kaikki eivät kuitenkaan välttämättä tarkoita sillä samaa asiaa, joten selvitetään käsitteet ensin varmuuden vuoksi.

WordPress.com on palvelu joka tarjoaa ilmaisia ja maksullisia wordpress-käyttäjätilejä heidän valmiiksi asennettuihin ja todella rajoitettuihin WordPress-palvelutileihin joiden ideana on, että käyttäjä maksaa jokaisesta lisäominaisuudesta erikseen ja kuukausimaksu pian nousee ihan tuntuvaksi.

WordPress.org on taas sivusto josta voi ladata itse asennettavan WordPress-paketin jonka käyttäjä voi sitten asennella omalle palvelimelle tai omaan webhotelliin. Tässä versiossa ei ole mitään rajoitteita, eli käyttäjä saa käyttää sitä ihan vapaasti oikein tai väärin, tehdä sillä kauniita ja toimivia kokonaisuuksia tai tietoturva-aukkoja viliseviä hirvityksiä ihan omien visioiden ja taitojen mukaan. Tämä on se mihin tässä kirjoituksessa viitataan WordPressinä.

Wordpress on maailman suosituin sisällönhallintajärjestelmä.
WordPress on maailman suosituin sisällönhallintajärjestelmä.

Webhotellit ovat halpoja

Oma wordpress-asennus vaatii paikan johon se asennetaan. Yleisimpiä näistä ovat webhotellit, eli jaettu palvelinpaikka sivustolle. Käytännössä se on tietokone jonka toiminnasta palveluntarjoaja huolehtii sovituin ehdoin.

Webhotellien hinnat liikkuvat markkinoilla laidasta laitaan, mutta hyvä nyrkkisääntö on, että tietyllä haitarilla halvin vaihtoehto harvoin on paras, ja vertailussa kannattaa ottaa muutakin huomioon kuin hinta.

Kun yrittäjä päättää tehdä kaiken itse, houkuttimena usein toimii matalammat kustannukset ja toisaalta perisuomalainen ylpeys omin hartiavoimin tehdystä. Aihe kuitenkin saattaa olla niin tuntematon, ettei jäätä kepillä kokeileva yrittäjä tiedä mihin on ryhtymässä tai mikä todellinen työtaakka on puhumattakaan siitä, mitä kaikkea pitää oppia että saa projektin kunnialla maaliin. Oikotiet, ymmärtämättömyys ja 'tuurilla oikein' -tyyppinen hakuammunta saattaa näkyä ikävästi lopputuloksessa.

Todella harva enää nykyään tekee itse staattisia sivuja, koska WordPressin asentaminen on niin paljon kätevämpää. WordPress kuitenkin sisältää niin paljon erilaisia liikkuvia osia ja useimmat sivustot vielä turhan tuhdin nipun lisäosia, että niiden ajantasalla pitämisen tärkeyttä ei voi tarpeeksi korostaa. Siitä huolimatta jatkuvasti kohtaamme sivustoja joita ei ole päivitetty vuosiin ja ikävän usein päivityksen tarpeellisuuteen havahdutaan vasta siinä vaiheessa, kun sivusto on hakkeroitu tai joku rakennuspalikoiden vanhoista versioista on pysyvästi poistettu käytöstä.

Tietoturvan tärkeys

Yksistään viikon sisällä julkisuuteen on tullut useita valtavia tietoturva-aukkoja WordPress-lisäosiin liittyen. Näiden kahden lisäosan myötä yli 1,9 miljoonaa WordPress-sivua ovat olleet hyökkäyksille alttiina. Toinen näistä lisäosista oli supersuosittu Elementor Pro ja toinen myös äärimmäisen suosittu Site Builder.

Kummankin haavoittuvuuden kohdalla varsinaiseen riskiryhmään ovat kuuluneet ainoastaan sellaiset sivun omistajat jotka ovat laiminlyöneet päivityksiä eivätkä ole ehtineet pysymään ajantasalla tietoturvauutisten suhteen.

Mainoksessa luvattiin ettei tarvitse osata koodata

Moni palvelu tarjoaa valmiita WordPress-asennuksia niin, että se ymmärrystä vaativa osa on kätevästi ohitettu automaatiolla. Nekin palvelut mitkä eivät tarjoa suoraan WP-asennuksia, tarjoavat yleensä palvelintilaa tai webhotellia, jossa on asennusohjelma yhden klikkauksen asennusta varten. Todella kätevää, helppoa ja yksinkertaista. Tai helppoa ja kätevää niin kauan kuin kaikki toimii kuten pitää.

Myös verkkosivujen visuaaliseen rakenteluun on WordPressissä saatavilla vaikka minkälaista työkalua sekä editoria, mutta jokaista näitä yhdistää se, että ne tuottavat koodia, vaikka sitä koodia ei käyttäjän tarvitsisikaan nähdä tai ymmärtää tehdäkseen sitä. Tämä johtaa tilanteeseen, jossa ollaan täysin koodia tuottavan editorin armoilla ja mikäli ei ole tarkempaa käsitystä siitä, mitä tuotettu koodi tekee voi pieniä yksityiskohtia olla vaikeaa lähteä muuttamaan. Tai jos haluaakin tehdä jostain yksityiskohdasta erilaisen, saattaa se olla mahdottomuus ellei editorin tekijäryhmä ole osannut ennakoida tarvetta ja rakentaa valmisominaisuutta sitä varten. Ammattilaisella muutos saattaa viedä kaksi minuuttia, mutta valmisteemassa tämä ei välttämättä onnistu.

Mitä sitten, kun jotain tapahtuu ja kaikki ei näytäkään enää siltä kuin pitäisi?

WordPress on pääasiassa PHP:lla koodattu sisällönhallintajärjestelmä jonka lukuisat toiminnallisuudet perustuu PHP-koodiin, näkyvä ulkoasu HTML- ja CSS-koodiin, ja mukana saattaa olla esimerkiksi paljon Javascriptiä seassa mahdollistamassa erilaisia toiminnallisuuksia.

Kun ulkoasu mättää, sivu antaa error-viestiä tai kirjautumisikkuna lakkaa joku kaunis päivä tottelemasta, on luontevaa mennä Googleen hakemaan vinkkejä siitä, mistä tämä voisi johtua. Ratkaisuehdotukset sisältää kansioita, php-tiedostoja, sekalaisen näköistä koodia ja palvelinasetuksia tai domaintietueita. Silloin todella on hyötyä jos ymmärtää kuinka WordPress rakentuu, mihin se pohjaa ja mikä sen saa toiminaan.

Työaika on arvokasta

Yrittäjän työaikaa on usein hankalaa mitata rahassa, joten käytetään tässä esimerkissä palkkatyöläistä joka haluaa kokeilla sivubisneksenä tyylikkäiden golfpallojen verkkokauppaa. Olkoon sivutoiminen yrittäjä nimeltään Tepi.

Tepin tuntipalkka on 18 euroa ja hän tekee tyypillistä 40 tunnin työviikkoa, kuten valtaosa suomalaisista. Tepin viikkoansio on siis likimain 720 euroa ja kuukausiansio noin 2880 euroa vapaasti pyöristettynä.

Käyttäessään oman ilmaisen verkkokaupan rakentamiseen 200 tuntia työaikaa Tepi on käytännössä maksanut omasta "ilmaisesta" verkkokaupastaan työllään 3600 euroa, eikä urakan valmistumisesta, ammattimaisuudesta tai toimivuudesta ole vielä mitään takeita.

Toinen vaihtoehto on maksaa ammattilaiselle jolla on taustalla useita satoja tunteja teoriaa ja osaamista, ymmärrys käytettävästä koodista ja läpi käytynä kaikki ne virheet ja sudenkuopat mitkä aloittelijoita väistämättä polulla odottaa.

Suosittelen tutustumaan Riihon Majatalon blogiin yrittäjä Mikon kokemuksista omien verkkosivujen rakentelun parissa.

Kertauksena

Jos kuitenkin haluaa tehdä kaiken itse ja huolehtia kaikesta, kenties oppimismielessä tai muuten vaan, kannattaa siitä huolimatta ottaa ammattilaisen yhteystiedot talteen että tarvittaessa puheyhteys on helppo avata ja hätätilanteissa on nopea apu saatavilla.

Apua ongelmatilanteisiin

Olipa tarpeesi mitä vaan sähköpostin korjaamisesta ulkoasumuutoksiin, toiminnallisuuksien lisäämiseen tai erilaisten lisäosien kanssa hääräämiseen, ota rohkeasti yhteyttä. Meillä Verkkotallissa on runsaasti kokemusta vaikka mistä, mutta erityisesti uusiin tilanteisiin tutustumisessa ja ongelmanratkaisussa.

Hinnoittelu on edullista ja vain tuloksista maksetaan - jos ongelma osoittautuu sellaiseksi mitä emme pysty ratkaisemaan, ohjaamme sinut eteenpäin ongelmaasi erikoistuneen kollegan juttusille.

Laita ihan rento vapaasti muotoiltu kuvaus siitä minkälaista apua kaipaat, niin vastaamme mahdollisimman pian tarjouksen kera.

Lähteet:

Bleeping Computer

Bleeping Computer

Riihon Majatalo

Hakukoneoptimointi on nykyään yksi muotisanoista verkkopalvelualalla ja palvelun tarjoajia löytyy käytännössä jokaisen kadun kulmalta. Ehkä tämä jo viestii siitä, kuinka tärkeä asia on kyseessä. Optimoinnin tärkeyttä korostaa myös vallitseva tilanne, yhteiskunnan tilasta johtuva pakottava siirtyminen asioimaan ja toimimaan verkossa. Erään markkinointiyrityksen asiakkaiden verkkovierailut olivat kasvaneet koronakriisin seurauksena 223%. Todennäköisesti valtaosa näistä vierailuista ovat tulleet nimenomaan hakukoneiden kautta. 

Tänä keväänä valloilla olevan tilanteen takia yrittäjiä on siirtynyt verkkoon, perustanut verkkokauppoja lähes ennätystahtiin sekä kehitellyt yritysmuotoja nimenomaan etäpalvelut huomioiden. Verkkoliikenne on kasvanut samalla, kun verkkopalveluiden tarjoajien määrä on kasvanut. Tämä tarkoittaa tietenkin sitä, että kilpailu näkyvyydestä on kovempaa, niin sosiaalisessa mediassa kuin hakukoneissakin ja todennäköisesti tulevaisuudessa kehitys jää osittain ainakin pysyväksi.

Oli yritykselläsi miten hienot nettisivut tahansa, ei niistä ole käytännössä mitään hyötyä, varsinkaan tällä hetkellä, ellei niitä löydy hakukoneista. Erityisesti asiakashankinnan kannalta on tärkeää pitää mielessä se, että myyntiä on hankala tehdä ilman näkyvyyttä. Eihän kivijalkakauppakaan saa aikaan tulosta, mikäli asiakkaat eivät löydä liikkeeseen sisälle.

Aiemmin kerroimme teille digimarkkinoinnin tuomista mahdollisuuksista, mutta se ei suinkaan ole ainoa toimi, jolla näkyvyyttä voi parantaa ja jo pienilläkin jatkuvilla toimilla voi nostaa yrityksen näkyvyyttä hakukoneissa, ilman sen suurempia remontteja.

Miksi hakukoneoptimointi?

Hakukoneoptimointi, eli SEO (search engine optimization) liittyy vahvasti verkkosivujen näkyvyyteen sekä sisällöntuotantoon ja sitä kautta asiakasmääriin (kävijämääriin) oli kyseessä sitten yksittäinen blogiteksti tai kokonainen verkkosivusto. 

Nettisivujen näkyvyys on siitä hauska asia ottaa huoleksi, koska se ei ole koskaan niin sanotusti valmis. Maailma muuttuu ja samalla muuttuvat ihmisten ostokäyttäytymiset ja jopa Googlessa käytettävät hakusanat. Hakusanojen käyttö taas liittyy vahvasti uusiin trendeihin ja sitä kautta asiakkaiden toimintaympäristöihin ja muuttuviin mielenkiinnon kohteisiin.  Hakukoneoptimointi ei siis missään nimessä ole vain kertaspurtti, vaan se on jatkuvaa toiminnan ja näkyvyyden kehittämistä tekstisisällön avulla. Sinänsä asia olisi yksinkertainen, jos optimointia tehtäisi vain hakukoneille, mutta loppujenlopuksi se tehdään kuitenkin lukijaa (asiakasta) varten ja näin ollen tärkeintä hakukoneoptimointia tehdessä on asiakasymmärrys.

Asiakasymmärryksestä apua optimointiin

Optimoinnin aloittaminen on monesti hankala aloittaa yksinkertaisesti siksi, koska ei tiedä, mistä se pitäisi tehdä. Tekstisisältöä saattaa olla valmiiksi jo paljon ja aloittaminen voi tuntua jopa toivottomalta. Silloin kannattaa yksinkertaisesti palata juurille ja miettiä kohderyhmä mahdollisimman tarkasti.

Koska nettisivujen hakukoneoptimointi tehdään asiakkaille, tärkeintä prosessissa on se paljon puhuttu asiakasymmärrys ja kohderyhmän tunteminen. Toisinaan tämä tarkoittaa jopa arvaamista siitä, millä hakusanoilla kuluttajat etsivät ratkaisuja ongelmiinsa. Yksinään oikeiden hakusanojen löytäminen ei kuitenkaan riitä nostamaan sivustoa tai blogia hakukoneissa paalupaikoille, koska esimerkiksi Googlen algoritmit (eli vähän niin kuin sivuja lukemaan ja arvostelemaan koulutetut robotit) huomaavat, mikäli sisältö ei vastaa hakusanoja. Näkyvyys heikkenee nopeasti, mikäli hakukone huomaa, että sisältö houkuttelee sivustolle vääränlaisia vieraita. Osuvuuden ja vastaavuuden täytyy olla kohdillaan. Apua tähän saa esimerkiksi Google Ads-kampanjoista.

Hakusanoja (avainsanoja) ei voi kuitenkaan heitellä sisältöön ihan miten sattuu, vaan niiden tulee istua tekstiin ja kontekstiin. Hyviä paikkoja avainsanoille ovat esimerkiksi hyperlinkit ja kuvien alt-komennot sekä pää- ja väliotsikot. Luonnollisesti avainsanoja kannattaa sijoittaa myös leipätekstiin, mutta avainsanojen maksimimääräksi sisällössä suositellaan 1-2% lähteestä riippuen.

Hakukonenäkyvyys ei riipu kuitenkaan yksinään avainsanoista. Jos näin olisi, homma olisi suhteellisen helppoa. Näkyvyyteen liittyy myös esimerkiksi sisällön helppolukuisuus ja ymmärrettävyys sekä toiminnallisuus ja jaettavuus. Sisällön kirjoittajan tulee siis osata asettua lukijan saappaisiin ja miettiä sitä, millaisilla kuvauksilla tai lauserakenteilla ja termeillä asia menee mahdollisimman hyvin perille. Luonnollisesti, on täysin eri asia viestiä esimerkiksi ammattilaiselle kuin harrastelijalle, asiasta riippumatta.

Sivujen sisällön optimointi hakukoneystävälliseksi on siis prosessi, johon jokaisen verkkosivuja tarvitsevan tai blogeja kirjoittavan kannattaisi perehtyä. Kyseessä on yksi tärkeimmistä elementeistä nykypäivänä näkyvyyden kannalta. Vai menetkö useinkin esimerkiksi matkustaessa vieraaseen paikkaan täysin ilman opasteita? 

Jos tahdot lueskella hakukoneoptimoinnin perusteita, suosittelemme esimerkiksi Jorma Kanasen teosta “Blogi yrityksen strategisessa viestinnässä”. Mikäli sinusta tuntuu kuitenkin, että haluaisit mieluummin keskittyä yrittämiseen ja kaupantekoon ja kaipaat apua hakukonenäkyvyydessä ja tahdot mahdollisesti ulkoistaa asian, ota yhteyttä ja kartoitetaan yhdessä tilanteesi!

Google-mainonta tarkoittaa Googlen mainostyökaluilla (Google Ads) tehtyjen mainosten näyttämistä Google-verkostossa. Googlessa mainostamalla voit tavoittaa tuotteestasi tai palvelustasi kiinnostuneet ihmiset oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Google-verkosto kattaa kaikki paikat, joissa mainoksiasi voidaan näyttää, mukaan lukien Googlen sivustot, Googlen kumppanien verkkosivustot sekä muut sijoittelut, kuten mobiilisovellukset.
(Google 2020)

Kohdentaminen

Kohdistamalla mainokset oikein voimme tavoittaa juuri ne henkilöt, jotka ovat kiinnostuneita tuotteistamme tai palveluistamme ja näyttää heille oikeanlaisia mainoksia. Google-mainontaa pystymme kohdentamaan mainoksia seuraavilla tavoilla:

Mainonnan budjetti on helposti asetettavissa ja muokattavissa eikä vähimmäissummaa ole. Sen sijaan voimme määrittää enimmäissumman, jonka haluamme käyttää päivässä. Hintaa mainokselle tulee ainoastaan silloin, kun joku klikkaa mainostamme. Toisin kuin Facebookissa mainostaessa, meidän ei tarvitse maksaa siitä, että joku näkee mainoksemme.

Aina kun joku klikkaa mainosta, siitä jää tieto. Tämä helpottaa mainoskampanjoiden seuraamista huomattavasti. Mainostyökalun yleisnäkymässä näemme klikkausten määrän – kuinka moni on nähnyt mainoksemme ja kuinka moni kävijä on konvertoitunut eli suorittanut meille tärkeän tapahtuman, esimerkiksi oston.

Google-mainonta ja verkkokauppa

Verkkokauppaa mainostaessa on mahdollista käyttää dynaamisia tuotemainoksia (DPA = dynamic product ads). Tämän tyyppiset mainokset ovat mahdollista uudelleenkohdentaa asiakkaille, jotka esimerkiksi katsovat jotakin tuotetta verkkokaupassa, mutta eivät osta sitä. Tällöin mainos halutusta tuotteesta seuraa käyttäjää Google-verkostossa.

Google-mainontaa ei opi tuosta noin vain ja se muuttuu lähes koko ajan. Kaiken uuden oppiminen vie aikaa, kokeiluja sekä epäonnistumista. Yrittäjän ei kannata aina tehdä kaikkea itse. Markkinoinnin ulkoistaminen säästää aikaa ja rahaa, vapauttaen yrittäjän keskittymään olennaiseen – yrityksen pyörittämiseen. Markkinoinnin ammattilainen tulkkaa vaikeaselkoiset kohdat ja auttaa kasvattamaan liiketoimintaasi.

Verkkotalli

Miksi valita Verkkotalli?

Yrittäjänä tottakai haluat tietää, mitä mainosbudjetillasi oikeasti tehdään. Tämän takia on tärkeää, että ulkoistaessasi markkinointia valitset tekijän tarkkaan. Me Verkkotallissa lähdemme liikkeelle aina siitä, että prosessi on mahdollisimman läpinäkyvä ja teemme esimerkiksi mainoskampanjat aina asiakkaan Google Ads -tilin kautta, jotta asiakas voi halutessaan seurata kampanjan etenemistä reaaliajassa.

Ota yhteyttä

Ensivaikutelma verkkosivulla on yhtä tärkeä kuin kävelisi kadulla kivijalkakauppaan sisään. Jo ensimmäisellä vilkaisulla luodaan vaikutelma yrityksen laadusta ja siitä haluaako asiakas viipyä liikkeessä.

Kuvitellaan tilanne, jossa vanhassa kodinkoneliikkeessä ikkunassa on vanhat kulahtaneet teippaukset, tila on sisältä hämärä ja kolkko ja kassa on hankalassa paikassa ja huonosti löydettävissä. Vaikuttavatko tällaiset aspektit myyntiin a) positiivisesti b) negatiivisesti.

Tein itse ja säästin.

Tämä asia on suoraan verrannollinen verkkosivuihin ja niiden visuaaliseen ilmeeseen. Huonolaatuiset kuvat, huonosti valitut mainoslauseet ja toimimattomat linkit hylkivät väkisinkin vierailijaa. Kaikki nämä ovat asioita, jotka saattavat vaikuttaa asiakkaan ostopäätökseen tai mielikuvaan yrityksen laadusta.

Verkkosivut joissa parantamisen varaa

VS

Hyvät verkkosivut

Jos sinä hyvä lukija olet yrittäjä tai omistat verkkosivut, niin haastan sinut käymään omilla verkkosivuilla NYT!

Laatu kuuluu kaikille.

Ero näiden esimerkkisivujen välillä ei ole rakennusmielessä suuri, joten myös sinulla on mahdollisuus saada vaikuttavat sivut. Hinta ei aina määritä lopputulosta, vaan tärkeintä on valita sivujen rakentaja huolella. Vain sinä päätät haluatko yrityksesi kuuluvan ensimmäiseen tein itse ja säästin -sivuun vai jälkimmäiseen laatua uhkuvaan sivuun. Oli toimialana sitten lämpöpumppujen asennus tai kuulalaakereiden maahantuonti, laadukkaat verkkosivut tukevat aina asiakaskokemusta ja ovat osana profiiliasi kilpailijoiden joukossa.

"Ei meidän tarvitse näkyä verkossa"

Usein kuultu fraasi varsinkin aloilla, jotka eivät ole mediaseksikkäitä. Monet tahot kuittaavat verkkosivujen tarjoukset sanomalla, että saavat asiakkaat kasvotusten tai alihankkijoiden kautta. Tämä on varmasti totta, mutta ei poista sitä faktaa, etteikö tuleva tai entinen asiakas vierailisi verkkosivuilla, joko etsimässä yhteystietoja tai vilkaisemassa tarjottavia palveluita.

VS

Tässä esimerkki kahdesta saman alan yrityksen verkkosivusta, jotka toimivat samalla alueella. Kumpi yritys vaikuttaa laadukkaammalta ja lähestyttävämmältä.

Haluatko saada tarjouksen?

Olisiko aika päivittää sinunkin sivut? Kyllä, juuri ne jotka tehtiin aikoinaan kun yritys perustettiin. Me autamme mielellämme!

Ota yhteyttä!

Ilmaiset verkkokaupat ovat nyt kiivaasti keskusteltu aihe sosiaalisessa mediassa. Se on monen verkkokauppa-alustan kädenojennus verkkokauppaa harkitsevien suuntaan, ilmainen verkkokauppa pariksi kuukaudeksi tai jopa puoleksi vuodeksi. Mitä se oikein käytännössä tarkoittaa?

Verkkokauppa-alusta vai verkkokauppa?

Verkkokauppa on valmis toimiva kokonaisuus, sivusto jolta voi ostaa digitaalisia tai fyysisiä tuotteita, maksaa ne ja vastaanottaa toimitus. Saattaa jopa kuulostaa yksinkertaiselta, mutta verkkokauppa vaatii toimiakseen aika paljon koneistoa taustalle. Täytyy olla pohja mille rakentaa, pitkä lista erilaisia asetuksia, selosteita ja kytkentöjä. Tietysti myös tuotteet, jos vaikka paitoja on useampaa eri kokoa ja väriä niin muuntotuotteet, varastot, toimitukset ja kaikki. Sen jälkeen vielä maksupäätejärjestelmä että voidaan vastaanottaa asiakkaalta maksuja. Tässä kohtaa ei ole vielä mietitty kaupan ulkoasua lainkaan - montako sivua sinne tulee, miltä se näyttää, ja niin edelleen.

Verkkokauppa-alusta on ns. tyhjä taulu, johon kaupan perustaja itse rakentelee kaikki edellämainitut. Kaupallisilta toimijoilta vuokratut verkkokauppa-alustat ovat yleensä halvimmilla tasoilla ominaisuuksiltaan tavalla tai toisella rajoitettuja, ja laajimmilla toiminnallisuuksilla sitten taas usein aika kalliita etenkin pienemmille kauppiaille jotka eivät ole varanneet ylläpitoon useita kymmeniä tai satoja euroja.

Mitä kannattaa tarkistaa ennen sopimuksen allekirjoittamista?

  1. Sopimuksen kesto - vaikka mainoslauseessa lukee "ilmainen verkkokauppa" niin se ei vielä takaa että saat kumpaakaan, tai että tulkitset sopimuksen samoin kuin kauppias. Osa tarjouksista joita tällä hetkellä on liikkeellä sisältää esimerkiksi kuuden kuukauden alennuksen kahden vuoden sopimuksesta, jolloin 25% alennus on lähempänä totuutta kuin ilmaiset kuusi kuukautta.
  2. Sopimuksen sisältö, eli mitä olet ostamassa. Jos odotat saavasi ilmaisen toimivan verkkokaupan, mutta saatkin verkkokauppa-alustan vuokralle pariksi kuukaudeksi, et ehkä ole varautunut niihin kymmeniin työtunteihin mitä se sinulta vaatii jotta saat kaupan toimintaan ja rahahanat auki. Valtaosa (ellei kaikki) tämänhetkisistä ilmaista verkkokauppaa tarjoavista palveluntarjoajista tarkoittavat verkkokaupalla verkkokauppa-alustapaikkaa palvelussaan. Sillä diilillä heidän osuutensa on avata sinulle tili, ja sinä rakennat kaupan itse alusta loppuun.
  3. Jos päätät ottaa käyttöösi suljetun kaupallisen verkkokauppa-alustan, on hyvä ottaa huomioon, ettei sieltä vaihtaminen ole helppoa, mikäli tulet toisiin aatoksiin tai et halua jatkaa mahdollisten tulevaisuuden hinnankorotusten jälkeen. Alusta on käytännössä heidän omaisuuttaan eikä sitä voi sovittaa toisen palveluntarjoajan järjestelmiin. Sen sijaan esimerkiksi vapaalla WordPress & Woocommerce -yhdistelmällä toteutetut verkkokaupat, joita Verkkotallissa teemme, ovat täysin siirrettävissä pois toisille palveluntarjoajille, jos kyllästytte meidän asiakaspalveluun tai yrityksen kehityssuunta ei miellytä.
Käyttövalmis verkkokauppa

Kertauksena 2200€ verkkokauppa vai ilmainen verkkokauppa?

Meidän verkkokauppapakettimme on nyt alennuksessa alkaen 2200€ (norm. 3500€) ja se sisältää palaverin (nyt sosiaalisen etäisyyden aikana tietysti etäpalaverin) missä käydään suunnittelijamme ja asiakkaan kanssa läpi se, minkälainen verkkokauppaa tarvitseva yritys on, ja millaisia tavoitteita tai toiveita asiakkaalla on sisällön tai ulkonäön suhteen. Tämän jälkeen pystytämme verkkokaupan, asennamme tuotteet ja asiakkaan toivomat toiminnallisuudet, autamme valitsemaan maksuvälittäjän, ja kun projekti on valmis opastamme perusteellisesti verkkokaupan käytössä aina tuotteiden lisäämisestä tilausten vastaanottamiseen ja kaupan tehokkaaseen ylläpitoon saakka.

Keskiverto "ilmainen verkkokauppa" on määräaikainen alennus tyhjän verkkokauppa-alustan vuokrasta. Siinä saat käyttöösi aihion josta rakennat itse oman osaamisesi mukaan verkkokaupan, ja kun alennuskausi loppuu, maksat ylläpidosta todennäköisesti moninkertaisen hinnan verrattuna vapaaseen Woocommerce-kauppaan jonka ylläpidolla ei ole lisähintaa verkkosivun lisäksi. Moni maksaa epätietoisena jo vuodessa tai kahdessa moninkertaisen hinnan pelkästä ylläpidosta yrittäessään säästää aloitusmaksussa - tämän lyhyen oppaan tarkoituksena on pitää huoli siitä, että päätös jonka teet perustuu tietoon ja omaan harkintaan, eikä liian hyviltä kuulostaviin mainoslauseisiin. Lopulta kuitenkin itse tiedät parhaiten oletko ostamassa käyttövalmista kauppaa vai kaupan rakennustarvikkeita.

Haluatko kuulla lisää?

Vastaamme mielellämme kaikkiin kysymyksiin verkkokaupasta. Halusitpa meiltä tarjouksen, vinkkejä, neuvoja, tai jotain muuta, älä epäröi ottaa yhteyttä! Autamme mielellämme.

Ota yhteyttä!

Internet ei oikeasti ole paikka, vaan yhteys. Kaikki mitä internetissä on, on oikeasti vain jonkun toisen tietokoneella - yleensä palvelintietokoneella jonka ainoa tarkoitus on toimittaa sisältöä varastosta. Sisällön säilöntä ja toimitus kuluttaa sähköä ja muita resursseja - sen takia verkkosivujen ylläpidolla on normaalisti jonkinlainen kuukausimaksu. Kaikki tietokoneet ja verkkoyhteydet ei myöskään ole samanlaisia - ei kotitalouksissa eikä myöskään palvelinhuoneissa.

Hyvä koti verkkosivulle

Ensimmäinen keskustelunaihe vertaillessa verkkosivujen ylläpitopaikkoja (vaikkapa webhotelleja) on kuukausihinta, koska se konkreettisimmin näkyy suoraan lompakossa. Sille ei kuitenkaan pidä antaa liikaa painoarvoa ominaisuuksiin nähden. Ei autoakaan hankkiessa ensimmäisenä ominaisuuksista piittaamatta napata sitä halvinta mahdollista. Autoissa ne muut ominaisuudet vaan näkyy konkreettisemmin ja isot viat (kuten irti revennyt katto, tai räjähtämispisteessä kitkuttava moottori) on paljon helpompi huomata. Halvoissa webhotelleissa olevat isot viat saattavat tulla esille vasta kun jotain todella ikävää on jo tapahtunut.

Mitä yhteistä on autolla, kiinteistöllä ja verkkosivun palvelinpaikalla? Huono valinta hankintavaiheessa voi johtaa karvaaseen pettymykseen.

Ei kiinteistökään valita pelkän hinnan perusteella kivijalkakauppaa pystyttäessä. Kiinteistön kunto arvioidaan, sijaintiin kiinnitetään huomiota, ja pohditaan tarkkaan mitkä kaikki seikat saattavat vaikuttaa asiakasvirtaan. Oma veikkaukseni on että ainoa syy miksi samaa toimivaa logiikkaa ei aina seurata verkkosivujen kohdalla, on ymmärtämättömyys verkkosivujen toiminnasta ja merkityksestä.

Ulos matrixista - digijargonista kansankielelle

Verkkotallissa meidän näkemys on, että jos asiakas ei ymmärrä mistä puhutaan, meidän täytyy oppia lisää ja selittää asiat selkeämmin. Jos verkkomaailman termit ovat asiakkaalle tutumpia, niin tietysti käytetään vakiintuneita käsitteitä ja lyhenteitä, mutta se on enemmän poikkeus kuin sääntö.

Meillä puhutaan tallipaikasta, verkkosivusta, verkkokaupasta ja löydettävyydestä. Meillä autetaan parantamaan verkkosivujen asiakasvirtaa ja luodaan selkeitä mainoskampanjoita verkkomaailmaan.

Verkkotallin tallipaikka tarjoaa turvallisen, tehokkaan ja toimintavarman kodin verkkosivulle tai verkkokaupalle. Talliasiakas saa halutessaan rakentaa itse oman sivustonsa, mutta Verkkotalli tarjoaa Verkkotallin verkkosivuasiakkaille aina tallipaikan puoleen hintaan sillä perusteella että meidän ammattiosaamisella verkkosivusta tulee lähes poikkeuksetta sen verran kevyempi ja ketterämpi että se vie myös paljon vähemmän tilaa ja verkkoliikennekaistaa että sen ylläpito tulee meillekin halvemmaksi.

Jos jotain jäi mainitsematta, tai haluaisit kuulla lisää tallipaikoista, tai verkkopalvelinten toiminnasta, ota rohkeasti yhteyttä. Vastaamme mielellämme kaikkiin kysymyksiin.

Ota yhteyttä!
envelopepushpin linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram